22.8.2022 | Kari Kiltilä, Hankintapäällikkö, Anora Oy
Tehtyjen viljelytoimenpiteiden kirjaaminen lohkokirjanpitoon tuli maataloustukiehtojen mukaam pakolliseksi vuonna 1995, kun Suomesta tuli Euroopan Unionin jäsen. Toki monet viljelijät olivat kirjanneet viljelyyn liittyviä tietoja muistiin jo paljon aikaisemmin tavoitteenaan oman viljelyn kehittäminen vuotuisten muistiinpanojen avulla.
Viljelyyn liittyvää tiedon keräämista viljelyn ja raaka-aineen laadun kehittämiseksi aloiteltiin 1990-luvun loppupuolella. Silloin vapaaehtoisesti projektissa mukana olleet viljelijät täyttivät tietoja paperilomakkeille tehdyistä viljelytoimenoiteistä, saadusta sadon määrästä sekä laadusta ja lähettivät teollisuudelle, jossa tiedot talletettiin manuaalisesti excel-taulukkoon.
Kerättyä tietoa analysoitiin erilaisin tilastollisin menetelmin ja saadut tulokset raportoitiin projektissa mukana olleille viljelijöille. Tiloilta saatua analysoitua tietoa tehdyistä viljelytoimenpiteistä suhteessa saavutettuun sadon määrään ja laatuun voitiin hyödyntää viljelyn kehittämisessä ja tuotantopanosten käytön hyötysuhteen parantamisessa tulevina vuosina. Teollisuudessa saatua tietoa hyödynnettiin mm. ostettavan raaka-aineen laadun kehittämisessä antamalla sopimusviljelijöille suosituksia prosesseihin parhaiten soveltuvista lajikkeista. Samoin annettiin suosituksia ja ohjeistusta toteutettavista viljelytoimenpiteistä sadon määrän ja laadun parantamiseksi erilaisissa kasvuoloissa. Viljelysuosituksia voitiin tarkentaa kasvukauden aikana viljakasvustoista tehtyjen mittausten ja havaintojen perusteella.
Tällaiseen teollisuuden toimintaan viljelyn kehittämiseksi suhtauduttiin kaksijakoisesti. Toiminnassa mukana olevat viljelijät kokivat saavansa hyvää tietoa viljantuotantonsa kehittämiseen. Julkisuudessa käytiin kuitenkin myös kriittistä keskustelua toiminnasta ja annetuista viljelyohjeista, jotka saattoivat poiketa hyvinkin paljon yleisesti käytössä olleista viljelysuosituksista.
Nyt reilut 20 vuotta myöhemmin voidaan todeta, että 1990-luvun loppupuolen toiminta oli kuitenkin hyödyllistä. Silloin kritiikkiä herättäneet viljelyohjeet ja menetelmät ovat saaneet yleisesti hyväksytyn aseman tämän päivän viljelyssä. Vuosien saatossa tekniikka on kehittynyt huimaa vauhtia ja nyt paikkatietoon perustuva viljelytiedon kerääminen on jo laajasti käytössä. Paikkatietoon perustuvaa täsmäviljelyä voidaan toteuttaa jo rutiiniluonteisesti ja tavalla josta voitiin vain unelmoida 20 vuotta sitten.
Erilaiset elintarviketuotantoon liittyvät kriisit ovat luoneet tarpeen elintarvike ja rehuketjun jäljitettävyydelle. Suurin sysäys jäljitettävyysvaateelle lienee tullut 1990-luvun alkupuolella Iso-Britaniassa levinneestä hullun lehmän taudista (BSE). Taudin syyksi paljastui eläinten teurasjätteistä valmistettujen rehujen käyttö nautojen ruokinnassa. Tästä johtuen eläinperäisten rehuraaka-aineiden käyttö kiellettiin tai rajoitettiin tietyille eläinryhmille. Annettujen kieltojen ja rajoitusten toteutumiseen käytännössä tarvittiin myös valvontajärjestelmä.
Pitkien keskustelujen jälkeen raaka-aineiden jäljitettävyysvaade rehu- ja elintarvikeketjussa astui voimaan EU- alueella vuoden 2005 alussa. Jäljitettävyysvaade aiheutti kohtuullisen merkittäviä kehitystarpeita raaka-aineita ostavan rehu- ja elintarvikeketjun tietojärjestelmille. Nykyisin viranomaisten asettama jäljitettävyysvaade voidaan hoitaa jo rutiininomaisesti.
Nykyisin tarve jäljitettävyyden kehittämiseen tulee valveutuneiden kuluttajien taholta. Tuotteisiin toivotaan jatkossa liitettävän tietoa mm. raaka-aineiden tuotantoon, tuotantoprosessiin sekä pakkausmateriaaleihin liittyvistä ympäristövaikutuksista ja hiilijalanjäljestä.
Jotta tarve voidaan toteuttaa tarvitsemme viljakuormien lisäksi viljantuotantoon liittyvää tietoa kuorman mukana. Tämä voidaan toteuttaa liittämällä kuorman mukana tulevaan viljapassiin valmiiksi laskettua ja jalostettua viljan tuotantoon liittyvää tietoa. Tarvittava tieto liittyy tiloilla lohkokirjanpitotietojen perusteella laskettuihin tunnuslukuihin esimerkiksi hiili- ja ravinnetaseista.
Viljaketjun toiminnan kehittämisestä ja tiedon välityksen digitalisoinnista on puhuttu vuosikausia. Kuten jo aikaisemmasta tekstistä voidaan huomata on ideoiden käytäntöön vieminen ollut hidasta ja vuosikausia vaativaa kypsyttelyä. Erityisen hidasta on ollut valmius ottaa käyttöön viljaketjun toimintoja helpottavaa digitalisaatiota. Esimerkiksi paperinen viljapassi on kehitetty digitaaliseen muotoon jo vuosia sitten, mutta laajempi käyttöönotto on jäänyt toteutumatta. Viljaliikkeissä ja yrityksissä syyt ovat liittyneet useimmiten vielä kesken oleviin tietojärjestelmämuutoksiin.
Aikaisemmin eri tietojärjestelmien integrointi toisiinsa tiedon välittämiseksi on ollut hankalaa ja kallista toteuttaa varsinkin kun viljaketjun eri toimijoiden järjestelmät poikkeavat merkittävästi toisistaan. Nyt tähänkin ongelmaan on saatavilla yksinkertaisempia ja kustannustehokkaampia uusia ratkaisumalleja.
Suomen viljamarkkina on suhteellisen pieni. Tämän vuoksi viljamarkkinoilla olevien toimijoiden pitäisi pystyä käyttämään yhteisiä mahdollisimman standardoituja tiedonvälityspalveluja hyväkseen. Tämä tuo toimialalle kustannustehokkuutta ja mahdollistaa tehokkaan järjestelmien kehityksen sekä hyödyntämismahdollisuudet laajasti elintarvikemarkkinoilla. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita Vilja-alan yhteistyöryhmän (VYR) pitkäaikainen työ viljaketjun toiminnan kehittäjänä. VYR:in toiminnasta ja tuotetuista palveluista on hyötynyt koko elintarvikeketju Suomessa.
Viimeisen vuoden aikana Vilja-alan yhteistyöryhmässä on selvitetty kansainvälisen SAI-järjestelmän (Sustainable Agriculture Iniative) käyttöönottomahdollisuuksia viljaa käyttävässä elintarviketeollisuudessa. SAI-järjestelmä on yksi johtavista globaaleista elintarvikeketjun toimijoista, jonka tavoitteena on kestävän ja vastuullisen maatalouden edistäminen. SAI:n yhtenäisenä työkaluna on tarkastuslista (Farm Sustainability Assesment, FSA), jolla voidaan kattavasti mitata ja todentaa tuotannon kestävyyttä kaikilla eri viljelykasveilla kaikkialla maailmassa. Aika monet elintarvikealan yritykset Suomessa ovat osoittaneet kiinnostuksensa SAI-järjestelmän käyttöönottoon omassa viljaraaka-aineen hankinnassaan. SAI:n piirissä oleva sopimusviljely ja raaka-aineen hankinta auditoidaan ja verifioidaan ulkopuolisten tarkastajien toimesta. Kansainvälisesti tunnettu SAI-järjestelmä antaa luotettavuutta elintarvikkeiden vastuullisesta tuotannossa kotimaahan ja kansainvälisille markkinoille. Toiminnan käynnistäminen edellyttää viljaketjussa hyvää ja luotettavaa tiedon siirtoa sopimusviljan tuotannosta tiloilta teollisuuteen.